Julkaistu

Tutkimusryhmille kaksi miljoonaa euroa

Emil Aaltosen Säätiön hallitus päätti säätiön 80-vuotisjuhlavuotena (2017) kohdentaa miljoonan euron tutkimushankerahoituksen Tampereen uudelle yliopistolle monitieteiseen tutkimustyöhön. Hakuprosessi alkoi tämän vuoden keväällä ja säätiön hallitus on nyt tehnyt päätöksensä ensimmäisestä myönnettävästä hankerahoituksesta. Rahoitettava hanke voi alkaa 1.1.2019, sen rahoitusosuus on 333.333 euroa ja projekti on kolmivuotinen.

Rahoitettavaksi hankkeeksi valittiin kirjallisuustieteen tutkijan, dosentti Maria Mäkelän, tuotantotalouden ja tietojohtamisen professorin Samuli Pekkolan ja hallintotieteen professori Jari Stenvallin hanke ”Tarinat tietotekniikan toteutuksessa (T3): kriittinen tutkimus tarinankerronnasta tietojärjestelmien kehittämisessä, esimerkkinä Apotti”.

Lue lisää hankkeesta tästä.

Lehdistötiedote

””””””””””””””””””””””””””””

Emil Aaltosen Säätiö jakoi myös projektiapurahoja 1.680.000 euroa kahdeksalle tutkimusryhmälle.

Kaksivaiheisen hakuprosessin ensimmäisellä kierroksella säätiölle toimitettiin 398 hakemusta, joista valittiin toiselle hakukierrokselle 21 hakemusta.

Seuraaville projekteille myönnettiin 210.000 euron apuraha kolmivuotiseen työskentelyyn:

FT, dos. ROMAN BEDNARIK
Luonnontieteet
Mikrokirurgin taitojen mittausmenetelmät, tunnistaminen ja tehostaminen aistintietojen avulla
Itä-Suomen yliopisto

LT JUHA GRÖNHOLM
Lääketiede – biolääketiede
Uusien primaaristen immuunipuutosoireyhtymien molekyylitason mekanismit
Helsingin yliopisto ja HUS

YTT, dosentti TUUKKA KAIDESOJA
Sosiaalitieteet
Kognitiiviset yhteiskuntatieteet – mitä, miksi ja miten?
Helsingin yliopisto

FT, dosentti, apulaisprof. VERONIKA LAIPPALA
Kielitieteet
Uutinen, mielipide vai jotain muuta? Erilaiset tekstit ja niiden automaattinen tunnistus monikielisestä internetistä.
Turun yliopisto

VTT, dosentti, professori (ma.) HENRI NYBERG
Taloustieteet
Uudet epälineaariset ekonometriset menetelmät ja niiden makro- ja
rahoitustaloudelliset sovellukset
Turun yliopisto

TkT, apulaisprof. EVELIINA REPO
Tekniset tieteet
Edistyneet menetelmät arvokkaiden metallien talteenottoon sivuvirroista
Lappeenrannan teknillinen yliopisto

LT TONI SEPPÄLÄ
Lääketiede – kliininen lääketiede
Lynchin oireyhtymä mallina uudelle syöpädiagnostiikalle ja syövän ehkäisylle
Helsingin yliopisto ja HYKS

FT REIMA VÄLIMÄKI
Historia ja arkeologia
Muinaiset kuningaskunnat ja Venäjän perustajat: pseudohistoria ja historiapolitiikka 2000-luvun Suomessa (PSEUDOHISTORIA)
Turun yliopisto

Tiivistelmät projekteista löydät täältä.