Jatka lukemista Projekteille 1,8 miljoonaa euroa

Projekteille 1,8 miljoonaa euroa

Emil Aaltosen Säätiölle lähetettiin tänä vuonna 348 projektiapurahoja koskevaa hakemusta. Niiden pohjalta hallitus on myöntänyt yhdeksälle tutkimusryhmälle 200 000 euron rahoituksen, yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. Vuodesta 2023 alkaen projektiapurahahaku muuttui yksivaiheiseksi, jolloin varsinainen tutkimussuunnitelma liitteineen toimitettiin 15.2. mennessä. Projektihakemukset arvioitiin hankkeen tieteellisen merkityksen, uutuusarvon, lähestymistapojen sekä hakijan näyttöjen ja osaamisen perusteella. Emil Aaltosen Säätiön hallitus…

Lue lisää Projekteille 1,8 miljoonaa euroa
Jatka lukemista APURAHANSAAJAT ESITTELYSSÄ IV

APURAHANSAAJAT ESITTELYSSÄ IV

Emil Aaltosen Säätiön kevään apurahahaussa LK Arno Ylitalo sai hakemansa neljän kuukauden osavuotisen työskentelyapurahan. Ylitalo tutkii Turussa kehitetyn vasta-ainelääkkeen bexmarilimabin hyödyntämistä ja yhdistämistä osaksi myeloisten verisyöpien hoitoa ja hoitotulosten parantamista. Tutkimuksestaan Ylitalo toteaa, että toistaiseksi ainoa mahdollisesti parantava hoito akuuttiin myelooiseen leukemiaan on suuriannoksinen solusalpaajahoito, jonka jälkeen potilaan luuydin voidaan korvata luovuttajalta saadulla luuytimellä. Taudin…

Lue lisää APURAHANSAAJAT ESITTELYSSÄ IV
Jatka lukemista Apurahansaajat esittelyssä III

Apurahansaajat esittelyssä III

FM Elisabeth Mikkonen on hiljattain filosofian maisteriksi valmistunut ekologi. Emil Aaltosen Säätiö myönsi huhtikuussa Mikkoselle kolmivuotisen nuoren tutkijan apurahan ensimmäisen vuoden hänen väitöskirjantyöhönsä, joka käsittelee äidinmaidon terveysyhteyksiä luonnonoloissa elävillä aasiannorsuilla. Maidon koostumukseen vaikuttavista tekijöistä tiedetään melko vähän ja erityisen vähän tästä tiedetään luonnollisissa elinympäristöissä elävillä eläimillä, joilta maidonkeruu tutkimustarkoituksiin on yleensä mahdotonta. Norsun jälkeläiset ovat…

Lue lisää Apurahansaajat esittelyssä III