Julkaistu

Projekteille 1,8 miljoonaa euroa

Emil Aaltosen Säätiölle lähetettiin tänä vuonna 348 projektiapurahoja koskevaa hakemusta. Niiden pohjalta hallitus on myöntänyt yhdeksälle tutkimusryhmälle 200 000 euron rahoituksen, yhteensä 1,8 miljoonaa euroa.

Vuodesta 2023 alkaen projektiapurahahaku muuttui yksivaiheiseksi, jolloin varsinainen tutkimussuunnitelma liitteineen toimitettiin 15.2. mennessä. Projektihakemukset arvioitiin hankkeen tieteellisen merkityksen, uutuusarvon, lähestymistapojen sekä hakijan näyttöjen ja osaamisen perusteella.

Emil Aaltosen Säätiön hallitus on myöntänyt yhdeksän projektiapurahaa kolmeksi vuodeksi eri tieteenaloille seuraavasti:

FT, dos. KALLE KANANOJA
Historia ja arkeologia
Oulun yliopisto
Parantajat ja lääkinnän monimuotoisuus 1500–1900-lukujen Suomessa

LT, dos. ELIISA KEKÄLÄINEN
Lääketiede – biolääketiede
Helsingin yliopisto
Autoimmunitaudeissa ja kasvaimissa esiintyvien vääräsijaisten lymfaattisten rakenteiden vertaileva tutkimus

FT, dos. HENRI KORKALAINEN
Tekniset tieteet
Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala
AIRT – Tehokkaampaa ja yksilöllisempää syövän hoitoa pohjautuen koneoppimisen sovelluksiin sädehoidossa

FT HANNA LANTTO
Kielitieteet
Turun yliopisto ja Helsingin yliopisto
Z-sukupolven kieli-ideologiat: kielenrakennus tekstuaalisena performanssina

dos. HENRI LEINONEN
Lääketiede – biolääketiede
Itä-Suomen yliopisto
Hermostomuovautuvuuden tutkimus näköjärjestelmän ensimmäisessä synapsissa

LT, dos. PANU LUUKKONEN
Lääketiede – kliininen lääketiede
Helsingin yliopisto
Maksan mitokondrioiden aineenvaihdunta ei-alkoholiperäisessä rasvamaksataudissa

TT NINA NIKKI
Teologia
Helsingin yliopisto
Kokeellinen ja määrällinen tutkimus varhaisen kristinuskon leviämisestä kulttuurievoluutiossa

TkT, dos. MIRVA PELTONIEMI
Taloustieteet
Tampereen yliopisto
Insinöörit diplomaatteina: Kylmän sodan opetukset

FT, apulaisprof. TEEMU TYNI
Matematiikka ja tietojenkäsittely
Oulun yliopisto
Teoriaa sekä laskennallisia menetelmiä epälineaarisille käänteisille ongelmille

 

Tiivistelmät projekteista löydät täältä.