Kun suomalaisen urheiluvälineyhtiön viestintäpäällikkö vaihtoi puhelimessa sujuvasti ruotsiin, väitöskirjatutkija Maria Annukka Jakkula ymmärsi todistaneensa jotain, jolle ei vielä ollut nimeä.
Crosstrainer-laite pyöri tasaisesti yhtiön aulassa, kun Jakkula kuuli sen: koulutettu kuningaskunnan ruotsi, luonteva ote pohjoismaiseen maailmankuvaan ja samalla ammatillinen uskottavuus, joka kantoi puhelinlangan toiseen päähän asti. Viestintäpäällikkö Raija (pseudonyymi tutkimuseettisistä syistä) hoiti liikesuhdetta tavalla, jota ei voi pelkistää kielitaidoksi. Eikä varsinkaan koodinvaihdoksi.
”Huomasin, että yhtiössä oli paljon Raijan kaltaista kielellistä monimuotoisuutta, ja että sen täytyy vaikuttaa myönteisesti myös koko liiketoiminnan tulokseen”, Jakkula kertoo.
Tuosta havainnosta kasvoi etnografinen väitöstutkimus, joka haastaa totutun tavan ajatella kääntämistä ja tulkkausta työelämässä.
Maria Annukka Jakkula on filosofian maisteri ja väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa ytimessä on ilmiö, jonka moni suomalainen asiantuntija tunnistaa omasta arjestaan: työssä liikutaan kieli- ja kulttuurirajojen yli jatkuvasti, mutta tätä osaamista ei osata nimetä eikä arvostaa sen todellisen merkityksen mukaisesti.
”Tutkin tilanteita, joissa kieli vaihtuu, koska se koetaan järkeväksi ja tarkoituksenmukaiseksi, erityisesti osana kehittävää tai strategiaa toteuttavaa työtä”, Jakkula tiivistää. ”En tarkastele kieliversioiden tarkkaa vastaavuutta. Sen sijaan tutkin työn arkea, jossa kieli vaihtuu ketterästi, ja tällä ketteryydellä puolestaan on suoria ja epäsuoria vaikutuksia liiketoimintaan.”
Kahden vuoden kenttätyö suomalaisessa urheiluvälineyhtiössä tuotti yhdeksän viikon havainnoinnin, 164-sivuisen kenttäpäiväkirjan, haastatteluja, työntekijöiden äänireflektointeja ja käännösnäytteitä. Kuva, joka piirtyi esiin, oli rikas ja moniulotteinen.
Jakkulan löydökset osoittavat, että asiantuntijoiden arkinen kielten välillä työskentely säästää yrityksen aikaa ja rahaa, lisää myyntiä kulttuurisensitiivisyyden kautta, vahvistaa vakiintuneita liikesuhteita ja perustuu kokemukseen sekä intuitioon. Se ei ole päälleliimattu pehmeä taito vaan strateginen kyvykkyys.
”Kääntäminen ja tulkkaaminen nähdään usein yksinkertaisena koodinvaihtona. Sitä se ei ole”, Jakkula painottaa. ”Siihen kytkeytyy vastuuta ja toimijuutta. Sillä luodaan rakenteita, kun tietoa välitetään tietyille sidosryhmille.”
Suurin käännekohta tuli yllätyksenä tutkijalle itselleen: aineistosta nousi esiin tarve kokonaan uudelle käsitteelle. Maailmasta puuttui sana.
”Väitän, että maailmasta on puuttunut sana, jolla epävirallista kääntämistä sisältävää työtä voidaan kuvata. Uusi käsite auttaa asiantuntijoita hahmottamaan ja suunnittelemaan työtään, ja se toimii myös organisaatiotasolla strategisena suunnittelutyökaluna.”
Jakkulan työ on saanut kansainvälistä huomiota. Kesällä 2026 hänen artikkelinsa palkittiin Best Doctoral Paper Award -palkinnolla GEM&L-konferenssissa Oslon BI Norwegian Business School -kauppakorkeakoulussa. Konferenssi edustaa kielisensitiivistä johtamisen tutkimusta, ja tunnustus vahvisti, että tutkimus puhuttelee yli tieteenalarajojen.
Monitieteisyys on Jakkulan tutkimuksen kantava voima. Hänen ohjaajakolmikkonsa koostuu professoreista Kaisa Koskinen (käännöstiede), Johanna Vaattovaara (suomen kieli) ja Rebecca Piekkari (kansainvälinen liiketoiminta). Neljättä artikkelia Jakkula kirjoittaa yhdessä Piekkarin kanssa, ja siinä uusi käsite lanseerataan.
Jakkulan tutkimuksen yhteiskunnallinen merkitys ulottuu kauas yksittäisestä tapausyhtiöstä. Kun piilossa olleelle ilmiölle löytyy sana, syntyy hermeneuttista oikeudenmukaisuutta. Tämä tarkoittaa, että ihmiset pystyvät ymmärtämään ja sanoittamaan kokemuksiaan paremmin. He voivat keskustella työstään ja suunnitella sitä tietoisemmin.
”Kääntämis- ja tulkkaustoimet eivät ole teknisiä tehtäviä. Ne ovat organisaatiokäytäntöjä, joilla on vaikutuksia tiedonkulkuun ja osallisuuteen”, Jakkula sanoo. ”On aika nähdä organisaation kääntämis- ja tulkkauskyvykkyys osana vastuullista johtamista.”
Jakkula näkee käsitteelle käyttöä myös diplomatiassa, alueella, jolla inhimillisen läsnäolon ja kielellisen herkkyyden merkitys on viime aikoina korostunut maailmanpolitiikassa.
Emil Aaltosen Säätiön kolme peräkkäistä työskentelyapurahaa ovat olleet Jakkulan tutkimuksen toteutumisen edellytys. Ilman niitä päätoiminen kenttätyö ja vaativa kirjoitustyö eivät olisi olleet mahdollisia.
”Ilman säätiön tukea en olisi voinut irrottautua päivittäiseen kenttätyöhön ja vaativaan kirjoittamistyöhön”, Jakkula toteaa. ”Sydämelliset kiitokset Emil Aaltosen Säätiölle.”
Nyt edessä on neljännen artikkelin ja yhteenvetoluvun viimeistely sekä sen jälkeen väitöstilaisuus. Alkuperäinen koulutus kääntämisen ja tulkkauksen alalta, vuosikymmenen hallintoura ja lopulta rohkea päätös siirtyä tutkijaksi ovat kaikki johtaneet tähän pisteeseen.
Seuraava suuri kysymys odottaa jo: millainen osaamismalli voitaisiin rakentaa asiantuntijatyölle, joka edellyttää jatkuvaa liikkumista kieli- ja kulttuurimuurien välillä?
Maria Annukka Jakkula viimeistelee artikkeliväitöskirjaansa, joka sijoittuu käännöstieteen ja kansainvälisen liiketoiminnan risteyskohtaan. Väitöstilaisuus on edessä vuonna 2027.
Maria Annukka Jakkula on käännöstieteen väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hän tarkastelee etnografisessa tutkimuksessaan kielten välillä työskentelyä osana kansainvälistä liiketoimintaa – ilmiötä, joka on jäänyt piiloon perinteisiltä kielitaidon mittareilta. Emil Aaltosen Säätiön myöntämät apurahat ovat mahdollistaneet pitkäkestoisen kenttätyön ja väitöskirjan viimeistelyn kohti esitarkastusta.
Hyvinvoinnin kasvua –
luovaa tieteellistä tutkimusta tukemalla