Matti Mäntylä johtaa tutkimusryhmää, joka kirjoittaa ensimmäisen tieteellisen kokonaisesityksen suomalaisen huoltovarmuuden historiasta. Ajallinen perspektiivi paljastaa, että varautuminen ei syntynyt 2020-luvun uutisotsikoissa.
Huoltovarmuus, resilienssi, kotivara. Sanat toistuvat tämän päivän keskusteluissa niin usein, että ne tuntuvat syntyneen juuri tähän hetkeen. Matti Mäntylä tietää, että näin ei ole.
”Varautuminen kriisien ja häiriöiden varalle ei ole yksinomaan 1900- ja 2000-luvun ilmiö”, sanoo Oulun yliopiston historiantutkija, filosofian tohtori Mäntylä. ”Ajallisen perspektiivin puute vinouttaa nykyistä varautumiskeskustelua. Me lähdemme täydentämään sitä.”
Mäntylä vetää nelihenkistä tutkimusryhmää, joka rakentaa kokonaisesitystä aiheesta, jota ei ole aiemmin tieteellisesti käsitelty. Hankkeen päätuote on tietokirja, joka kattaa varautumisen historian valtiolliselta tasolta ruohonjuuritasolle asti.
Idea syntyi tutkimusryhmän yhteisen ideoinnin tuloksena syksyllä 2024. Havainto oli hätkähdyttävä: suomalaisen huoltovarmuuden historiasta ei ollut olemassa tieteellistä kokonaisesitystä.
”Havahduimme siihen, että tällaista tutkimusta ei ole tehty”, Mäntylä kertoo. ”Keskustelua huoltovarmuudesta käydään paljon, mutta ilman historiallista pohjaa se jää vajaaksi.”
Tutkimuskysymys muotoutui nopeasti: kuinka kriisiaikoihin on Suomessa eri aikoina varauduttu yhteiskunnan eri tasoilla? Kysymys kuulostaa yksinkertaiselta, mutta vastaaminen vaatii sukellusta arkistoihin, alkuperäislähteisiin ja vuosisatojen takaisiin päätöksiin.
Suomi tarjoaa huoltovarmuuden tutkimiselle erityisen kiinnostavan maaston. Pohjoinen sijainti, pitkät etäisyydet ja lyhyt kasvukausi ovat pakottaneet suomalaiset varautumaan tavalla, joka poikkeaa eteläisempien maiden käytännöistä.
”Varautumistyötä on tehty muuttuvan ilmaston, yhteiskunnan rakenteiden, kansainvälisten suhteiden ja haastavien liikenneyhteyksien puitteissa”, Mäntylä listaa. ”Suomalaisten selviytymiskyky ankarissa oloissa tuntuu hämmästyttävältä, mutta me lähdemme hakemaan sille selityksiä.”
Tutkimusryhmän kokoonpano heijastaa aiheen monitahoisuutta. Dosentti Ritva Kylli tuo mukanaan ruokahistorian ja pohjoisten alueiden tuntemuksen. Yliopistonlehtori Riikka Isoaho-Nousiainen on tutkinut 1800-luvun kaupunkisäätyläistön elämäntapaa. Väitöskirjatutkija Tanja Riekkinen tarkastelee energian historiaa Suomessa. Mäntylä itse tuo poliittisen historian ja korkeakoulutuksen historian osaamisen.
”Tarkoituksemme on, että läpi projektin keskustelemme, jaamme ajatuksia ja pohdimme työpakettejamme yhdistäviä laajempia teemoja”, Mäntylä kuvailee. Tietokirja tulee olemaan kaikkien yhteinen ponnistus.
Tutkijoiden lisäksi hankkeella on sidosryhmäneuvottelukunta, johon kuuluu edustajia Fingridistä, Kainuun Museosta, Pamark-konsernista, Suomen Siemenperunakeskus Oy:stä ja työ- ja elinkeinoministeriöstä. Yhdistelmä kertoo aiheen laajuudesta: huoltovarmuus koskettaa energiaa, ruokaa, kauppaa ja politiikkaa samanaikaisesti.
Historiantutkijan arki vaatii kärsivällisyyttä. Aineistoa on tyypillisesti paljon, ja jokainen päivä on erilainen: alkuperäisaineistojen läpikäyntiä arkistossa tai tietokoneella, aiempaan tutkimukseen perehtymistä, kirjoittamista. Kaikki perustuu lähdekritiikkiin, kontekstualisointiin ja kirjoittamalla tapahtuvaan päättelyyn.
”Oivallukset ja yhteyksien näkeminen asioiden välillä ovat historiantutkijan työn suola, se hetki, kun palapelin palaset loksahtavat kohdilleen”, Mäntylä sanoo. ”Haastavinta ovat monet sivupolut, joille aineistoja läpikäydessä on vaarassa harhautua.”
Lähdeaineiston runsaus on tämänkin hankkeen keskeinen haaste. Ryhmä joutuu tekemään rajauksia ja valintoja sen suhteen, mihin keskittyy.
Mäntylä uskoo, että tutkimus lisää yleistä tietoisuutta huoltovarmuuskysymysten tärkeydestä tarjoamalla keskusteluun ajallista perspektiiviä. Konkreettisimmillaan hän haluaa, että entistä useampi kansalainen havahtuu kotivaran tärkeyteen.
”Jokaisessa kodissa tulisi olla elintarvikkeita vähintään 72 tunnin tarpeisiin”, hän muistuttaa.
Mäntylälle henkilökohtaisesti Emil Aaltosen Säätiön rahoitus merkitsee mahdollisuutta keskittyä tutkimukseen ja vetää ensimmäistä omaa tutkimusryhmää. Ilman apurahaa hanke jäisi toteuttamatta. Päivätyön ohessa kenelläkään ryhmän tutkijoista ei olisi aikaa paneutua aiheeseen.
Tutkijan urasta Mäntylä haaveili viimeistään lukiolaisena. Yliopisto-opintojen aikana suunta varmistui. Vastapainoa tutkimustyölle hän hakee hiihdosta ja metsänhoidosta, lajeista, jotka nekin vaativat kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Kun Mäntylältä kysyy, mitä hän odottaa lukijan ajattelevan artikkelin jälkeen, vastaus on yllättävän arkinen: ”Onkohan kotivarani kunnossa?”
Matti Mäntylä on filosofian tohtori ja historiantutkija Oulun yliopistossa. Hän on erikoistunut poliittiseen historiaan ja korkeakoulutuksen historiaan. Emil Aaltosen Säätiön apuraha mahdollistaa ensimmäisen tieteellisen kokonaisesityksen laatimisen suomalaisen huoltovarmuuden historiasta.
Hyvinvoinnin kasvua –
luovaa tieteellistä tutkimusta tukemalla