Toukokuussa ylioppilaslakkeja näkyy kaikkialla: mediassa, sosiaalisessa mediassa, katukuvassa. Ammatillisesta koulutuksesta valmistuneille vastaavaa yhteiskunnallista juhlahetkeä ei ole. Yhteiskuntatieteiden tohtori Jarmo Kallunki kysyy, mitä tällaiset arvostuksen epäsymmetria tekee nuorelle ihmiselle, joka rakentaa käsitystään itsestään ja paikastaan maailmassa.
Kallunki tutkii Emil Aaltosen Säätiön apurahalla ammatillisesti kouluttautuneiden, työväenluokkaisissa ammateissa työskentelevien nuorten kokemuksia yhteiskunnasta, työelämästä ja politiikasta. Tutkimuksen ydinkysymys kuuluu: kokevatko nämä nuoret tulevansa tunnistetuiksi ja tunnustetuiksi?
”Suomesta puhutaan tasa-arvoisena yhteiskuntana. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkia kanssaihmisiä arvostettaisiin samalla tavalla”, Kallunki toteaa.
Tutkimus nojaa yhteiskuntafilosofi Axel Honnethin tunnustamisen teoriaan ja sosiologi Michele Lamontin sitä edelleen kehittäneeseen työhön. Tunnustaminen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ihminen kokee yhteiskunnan, sen instituutioiden, kulttuuristen käytäntöjen ja toisten ihmisten näkevän hänet ja arvostavan hänen panostaan. Tunnustaminen ulottuu näkyvyyttä syvemmälle: minun työni merkitsee, minä merkitsen.
Julkinen keskustelu kehystää nuorten työelämää usein keskiluokkaisesta näkökulmasta. Pitäisi löytää ”oma juttu”, työn pitäisi tarjota henkilökohtaista merkitystä. Kallunki huomauttaa, että nämä puhetavat heijastavat itsensä toteuttamisen ihannetta, joka istuu luontevammin korkeakoulutettujen maailmaan. Mutta millaisen merkityskehikon ne jättävät ammattikoulutetulle sähköasentajalle tai lähihoitajalle?
Kallunki keräsi keväällä 2025 neljäkymmentä laadullista teemahaastattelua Tampereella ja Tampereen ympäristökunnissa. Haastateltavat ovat nuoria, ammatillisen koulutuksen käyneitä ihmisiä, jotka työskentelevät työväenluokkaisissa ammateissa.
Osallistujien löytäminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. ”Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat ensikertalaisia siinä mielessä, että he eivät olleet osallistuneet tieteelliseen tutkimukseen aikaisemmin elämässään”, Kallunki kertoo.
Tämä yksityiskohta kertoo jotain olennaista tutkimuksen kohteena olevasta ilmiöstä. Tiedeyhteisö tutkii herkästi niitä, jotka ovat jo sen piirissä: korkeakoulutettuja, kaupunkilaisia, digitaalisesti aktiivisia. Ammattikoulutetut nuoret jäävät tutkimuksen katveeseen, samaan tapaan kuin he jäävät julkisen tunnustamisen katveeseen.
Tutkimus kytkeytyy laajempaan kansainväliseen tutkimuskenttään. Kallunki tekee yhteistyötä Harvardin yliopiston professori Michele Lamontin sekä Manchesterin yliopiston professorien Andrew Milesin ja Hilary Pilkingtonin kanssa. He ovat tunnustamisen sosiologian keskeisiä nimiä maailmassa.
Tutkimus syntyi jatkotutkimuksena Tampereen yliopiston Työväenluokan kulttuurit 2020-luvulla (CuWoC) -hankkeelle. Vastaavanlaista työtä tehdään samanaikaisesti Yhdysvalloissa ja Englannissa, mikä mahdollistaa kansainvälisen vertailun: eroavatko suomalaisten nuorten duunareiden tunnustamiskokemukset yhdysvaltalaisista tai brittiläisistä vastineistaan, ja jos eroavat, miten?
Teemahaastattelut soveltuvat menetelmänä erityisen hyvin juuri tähän tarkoitukseen. Ne tavoittavat yksilöiden henkilökohtaisia kokemuksia tutkimuskentällä, jossa aiempaa tietoa on vähän, ja ne toimivat vertailukelpoisesti eri maiden välillä.
Kallunki puhuu yhteiskuntatieteellisestä perustutkimuksesta, joka lisää ymmärrystä yhteiskunnan toiminnasta. Tavoite on konkreettinen: nuorten parissa työskentelevät järjestöt, virkakunta ja poliitikot kiinnostuvat tuloksista ja kehittävät niistä politiikkatoimia.
”Tutkimustulosten keskeisin positiivinen vaikutus on se, että työväenluokkaisten nuorten asemaa ymmärretään paremmin ja heidän panostaan yhteiskunnan kehittämiseksi arvostetaan nykyistä enemmän”, Kallunki tiivistää.
Seuraava askel on siirtyä laadullisesta tutkimuksesta määrälliseen: tutkia tunnistamisen ja tunnustamisen kokemuksia kansallisesti edustavilla aineistoilla, jotta tuloksia voi yleistää koko väestöön.
Emil Aaltosen Säätiön kokovuotinen työskentelyapuraha osuu Kallunkin uran kannalta ratkaisevaan kohtaan. Postdoc-vaihe määrittää usein sen, jatkuuko ura tutkijana vai ohjautuuko se muualle. Apuraha mahdollistaa keskittymisen tutkimustyöhön aikana, jolloin keskittymistä tarvitaan eniten.
Tutkimus tuottaa tietoa, jota Suomessa tarvitaan juuri nyt: aikana, jolloin nuorten suhde yhteiskuntaan, työelämään ja politiikkaan puhuttaa laajasti. Kallunkin työ tuo keskusteluun äänen, joka siitä usein puuttuu: nuoren duunarin oman kokemuksen.
Jarmo Kallunki on yhteiskuntatieteiden tohtori ja postdoc-tutkija Tampereen yliopistossa. Hän on erikoistunut työväenluokan kulttuureihin, tunnustamisen sosiologiaan ja nuorten yhteiskunnalliseen asemaan. Säätiön tuki mahdollistaa täysipäiväisen keskittymisen tutkimustyöhön uran kannalta kriittisessä vaiheessa.
Hyvinvoinnin kasvua –
luovaa tieteellistä tutkimusta tukemalla