Julkaistu

Emil Aaltosen Säätiön Tampereen korkeakouluyhteisön tutkimushankkeisiin kohdistama ensimmäinen tutkimushankehaku avautuu 1.4.2018

Emil Aaltosen Säätiön hallitus päätti säätiön 80-vuotisjuhlavuonna 2017
kohdistaa yhteensä miljoonan euron erillisen hankerahoituksen Tampereen korkeakouluyhteisön monitieteisiin tutkimushankkeisiin.

 

Tampere3-korkeakouluyhteisölle kohdistettu hankehaku järjestetään kolmena peräkkäisenä vuonna, ja kunakin vuonna säätiö valitsee rahoitettavaksi yhden kolmivuotisen hankkeen. Kunkin hankkeen budjetti on 333.000 euroa. Ensimmäinen tutkimushankehaku on avoinna 1.4.-30.4.2018. Hakuprosessi on yksivaiheinen. Säätiö etsii uudenlaisia tutkimushankkeita, joissa luovalla tavalla korostuu perustettavan uuden korkeakouluyhteisön monitieteinen luonne. Päätös tuettavasta hankkeesta tehdään syys-lokakuussa 2018. Ensimmäinen tuettava hanke käynnistyy uuden korkeakouluyhteisön toiminnan alkaessa 1.1.2019.

Hakijan tai hakijakonsortion tulee toimittaa enintään viiden sivun (A4) mittainen vapaamuotoinen hakemus (sisältäen hankkeen tutkimussuunnitelman ja budjetin). Hankkeen budjetoinnissa käytetään 20 %:n yleiskustannusosuutta. Liitteenä tulee olla päähakijan ansioluettelo ja julkaisuluettelo viideltä viimeiseltä vuodelta. Edellä mainitut dokumentit tulee liittää yhdeksi pdf-dokumentiksi ja nimetä vastuullisen johtajan sukunimen mukaan. Vaikka kyse on tutkimushankkeesta, tulee mukaan liittää enintään yhden sivun mittainen selvitys hankkeen lisäarvosta Tampere3-korkeakouluyhteisössä annettavalle koulutukselle. Hakemus ja liitteet voivat olla suomen- tai englanninkielisiä.

Apurahahakemukset liitteineen toimitetaan pdf-dokumentteina sähköpostiosoitteeseen tampere3research@tut.fi viimeistään 30.4.2018 klo 17:00. Tarvittaessa lisätietoja saa tutkimusvararehtoreilta: jarmo.takala@tut.fi ja seppo.parkkila@uta.fi
ja koulutukselle tuotettavan lisäarvon osalta
harri.melin@uta.fi ja petri.suomala@tut.fi.