Vuonna 1937 Tampereen Pyynikinlinnassa kohtasivat kaksi maailmaa: kouluja käymätön teollisuusmies ja Helsingin yliopiston kansleri. Emil Aaltonen ja Hugo Suolahti eivät olleet ilmeisiä kumppaneita, mutta he jakoivat saman näkemyksen – Suomen tulevaisuus riippuu tieteestä ja kulttuurista. Aaltonen hahmotteli suuntaviivat, Suolahti muotoili ne sanoiksi. Syntyi säätiö, joka on sittemmin tukenut tuhansia tutkijoita.
Emil Aaltonen ei päässyt kouluun, mutta äiti opetti hänet lukemaan ja auttavasti kirjoittamaan. Itseoppineesta kansanmiehestä tuli vuosien mittaan vuorineuvos, suuryrittäjä ja monen tehtaan omistaja.
Jo varhain Aaltonen pohti, miten voisi jakaa työnsä aineellista tulosta yhteiseksi hyväksi – nimenomaan kansakunnan henkisen hyvinvoinnin ja kehityksen hyväksi. Hänen mielestään kasvava taloudellinen hyvinvointi oli mahdollista vain siellä, missä kansallinen kulttuuri on korkealla tasolla. Siksi hän halusi lahjoittaa osan työnsä tuotosta suomalaisen kulttuurin tukemiseen.
Aaltonen oli joutunut näkemään, kuinka suomalaista kulttuuria luotiin aineellisesti puutteellisissa oloissa. Häneltä pyydettiin lukemattomia kertoja taloudellista tukea. Kirjeet ja keskustelut kypsyttivät vähitellen ajatuksen säätiöstä, joka vielä hänen jälkeensäkin pystyisi merkittävästi tukemaan kulttuuria ja tutkimusta.
Emil Aaltonen tutustui luottamustoimensa kautta Hugo Suolahteen, lähes ikätoveriinsa. Suolahti toimi Helsingin yliopiston rehtorina ja kanslerina sekä germaanisten kielten tutkijana. Miehet olivat kuin kahdesta eri maailmasta: toinen akateemisen sivistyksen huipulta, toinen täysin kouluja käymätön teollisuusmies. Silti he puhuivat samoista asioista ja olivat ilmeisesti henkisesti hyvin lähellä toisiaan.
Suolahdelle Aaltonen kertoi aikeistaan perustaa säätiö. Kun sääntöjä ja toimintalinjoja ryhdyttiin laatimaan, Aaltonen hahmotteli suuntaviivat ja Suolahti muotoili ajatukset paperille. Aaltonen pyysi Suolahden hallituksen puheenjohtajaksi.
Hallituksen jäseniksi Aaltonen halusi professori Olli Heikinheimon ja professori V.A. Koskenniemen. Itse hän ryhtyi varapuheenjohtajaksi. Asiamieheksi hän pyysi vävynsä, varatuomari Lauri J. Kivekkään. Näin Aaltonen kokosi säätiönsä ensimmäiseen hallitukseen ystäviään, joiden kanssa oli ollut pitkään tekemisissä hyvin erilaisten asioiden merkeissä.
Säätiön hallitus kokoontui ensimmäisen kerran myöhäissyksyllä 1937 Emil Aaltosen kotona Pyynikinlinnassa. Tilaisuudesta otettiin valokuva: tummiin pukeutuneet viisi herraa istuvat Aaltosen kirjastohuoneessa kahdeksankulmaisen pöydän ympärillä.
Emil Aaltonen oli tottunut yrityksissään pitämään langat omissa käsissään. Säätiössä hän menetteli taloudenpidon suhteen samoin, mutta antoi tieteellisissä kysymyksissä sananvallan tiedemiehille. Lähes kaksi vuotta hän kartutti säätiön pääomaa ennen kuin säätiöstä kerrottiin julkisuudessa.
Ensimmäistä apurahojen jakoa suunniteltiin kevääksi 1940. Sotatoimet siirsivät kuitenkin haun syksyyn, jolloin säätiölle kertyi 72 hakemusta. Tiukan karsinnan jälkeen jaettiin 14 apurahaa, joista pieninkin oli 25 000 markkaa.
Tutkijat tutkivat keuhkotuberkuloosia, kiteitä röntgensäteiden avulla, järvien umpeenkasvua, kansanrunoutta, vitamiineja, auringonpilkkuja ja vesiliskon alkioita. Hallitus valitsi apurahojen saajat viisaasti ja kaukonäköisesti: neljästätoista apurahansaajasta kymmenen toimi myöhemmin professorina eri korkeakouluissa.
Apurahat tulivat tutkijoille hyvään tarpeeseen. Sodan koettelema valtio oli joutunut supistamaan tieteelliseen työhön aiemmin osoittamiaan apurahoja. Sotatilan vuoksi vuosina 1942 ja 1944 apurahoja ei jaettu.
Lähteet:
Raimo Seppälä, 1987: Emil Aaltosen Säätiö 1937–1987
Vesa Vares, 2007: Emil Aaltonen – Teollisuusjohtaja ja suurlahjoittaja
Emil Aaltosen museossa (Pyynikinlinna, Palomäentie 2 A, Tampere) voi selata säätiöstä ja apurahansaajista kertovaa multimediaa museon aukioloaikoina.
Säätiön varojen karttuminen oli yksinomaan Emil Aaltosen henkilökohtaisten lahjoitusten varassa. Hän jatkoikin lahjoituksiaan kuolemaansa asti vuonna 1949. Edelleenkin säätiön hallitus kokoontuu Aaltosen vanhassa kirjastossa, joka toimii nykyisin säätiön toimistona.
Sama kahdeksankulmainen pöytä, eri aika.
Hyvinvoinnin kasvua –
luovaa tieteellistä tutkimusta tukemalla
© Emil Aaltosen Säätiö 2025