YTM Petro Leinonen, Tampereen yliopisto
Kasvupolitiikan ja ilmastopolitiikan yhteensovittamisen mahdollisuudet ja haasteet Suomessa
Yhteiskuntatieteiden maisteri Petro Leinonen tekee väitöskirjatyötä kasvupolitiikan ja ilmastopolitiikan yhteensovittamisesta Tampereen yliopistossa. Emil Aaltosen Säätiö myönsi hänelle tähän tarkoitukseen kolmannen vuoden jatkoapurahan.
– Väitöskirjatyössäni tutkin kasvupolitiikan ja ilmastopolitiikan yhteensovittamista EU:ssa ja Suomessa. Tämän aihealueen pariin minua on innostanut yhtäältä kiinnostus talouden ja valtion historiallisesti muuttuvia suhteita kohtaan sekä toisaalta ilmastonmuutoksen alati kasvava ajankohtaisuus aikamme yhteiskunnallisena kohtalonkysymyksenä.
Käytännössä Petro Leinonen tutkii sitä, miten ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen tarvitut investoinnit otetaan huomioon talouspolitiikan ohjauksessa ja valmistelussa. Tutkimuksessaan hän hyödyntää sosiologista valtioteoriaa sekä poliittisen talouden tutkimusta, joiden avulla hän käsitteellistää kapitalistisen talouden sääntelyn muotojen muutoksia.
– Näillä sääntelyn muodoilla on relevanssia ilmastopolitiikan vaatimien investointien kannalta etenkin, koska ne määrittävät julkisen talouden liikkumavaraa sekä sitä, minkälaisilta sektoreilta talouden kasvua ensisijaisesti haetaan.
Leinonen toteaa, että koska hänen työnsä on vielä kesken, seuraavat johtopäätökset ovat vasta alustavia. Sekä Euroopan unionin että Suomen talouspolitiikassa oli 2010-luvun alulla vallalla rahoitusmarkkinoiden roolia korostava talouskuripoliittinen sääntelymuoto, mikä jätti niukasti tilaa julkisille investoinneille vihreän siirtymän vaatimaan infrastruktuuriin. Investointeja haettiin yksityiseltä sektorilta muun muassa päästökauppajärjestelmän sekä matalien korkojen rahapolitiikan avulla.
– Tämä malli on ollut murroksessa etenkin von der Leyenin komissiokauden, Euroopan vihreän kehityksen ohjelman, että koronakriisin myötä. Julkinen finanssipolitiikka on noussut keskeisempään asemaan talouksien ohjaamisessa, eikä julkistalouden alijäämä ole enää niin keskeisessä roolissa talouspolitiikan koordinaatiossa. Myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut entistä enemmän esille tarvetta korvata fossiilista tuontienergiaa eurooppalaisella uusiutuvalla energiantuotannolla.
Petro Leinosen tutkimus koostuu osajulkaisuista, joista ensimmäisessä hän tutkii Euroopan komission talouspolitiikan ohjauksen muutosta ja toisessa suomalaista kehitystä 2010-luvulta tähän päivään. Kolmatta julkaisua varten hän toteuttaa asiantuntijahaastatteluja, joiden pohjalta hän syventää politiikkadokumentteihin ja hallinnon dokumentteihin perustuvaa analyysiaan.
– Työskentely tutkijana vaatii oman työn ohjaamiseen käytettyä aikaa ja osaamista, mikä tekee työstä ajoittain kuormittavaa. Mahdollisuus syventyä yhteiskunnallisesti relevanttiin tutkimusaiheeseen osana laajempaa tutkijayhteisöä tekee työstä kuitenkin tekemisen arvoista. Minulle myönnetty nuoren tutkijan apuraha mahdollistaa tämän tutkimuksen tekemisen täysipäiväisenä työnä.
””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””
FM Heini Hyvärinen, Jyväskylän yliopisto
Jokien liettyminen ja teollisuuden päästöt jokihelmisimpukan uhanalaisuuden syynä
Filosofian maisteri Heini Hyvärinen tekee väitöskirjatutkimusta jokihelmisimpukan uhanalaisuudesta Jyväskylän yliopistossa. Emil Aaltosen Säätiö myönsi hänelle tähän tarkoitukseen jatkoapurahan toiseksi vuodeksi.
– Tutkin uhanalaisen jokihelmisimpukan (Margaritifera margaritifera) eli raakun poikasten sietorajoja ympäristökuormitukselle. Raakku on lajina kiehtova. Se on Suomen luonnon pitkäikäisin eläinlaji ja voi elää 200-vuotiaaksi – tänä päivänä elossa on siis yksilöitä, jotka ovat syntyneet 1800-luvulla! Raakulla on monivaiheinen ja ympäristön vaikutuksille herkkä elinkierto, johon kuuluu loisvaihe lohikalan kiduksilla. Raakun varhaiset kehitysvaiheet ovat erityisen herkkiä elinympäristön muutoksille ja vain pieni osa poikasista selviää aikuisuuteen. Tästä herkkyydestä huolimatta laji on onnistunut säilymään maapallolla kauan, jo dinosaurusten ajoista saakka.
Sen lisäksi, että raakku on itsessään ainutlaatuinen ja arvokas laji, se on myös elinympäristönsä avainlaji eli se tuottaa palveluita, jotka mahdollistavat elämän lukuisille muille lajeille. Raakku muun muassa suodattaa vettä ottaen siitä ravintoa ja samalla puhdistaen sitä.
– Yksi raakku saattaa puhdistaa jopa 50 litraa jokivettä vuorokaudessa. Jos raakkupopulaatio kuolee sukupuuttoon, kuolee sen mukana myös muita lajeja. Raakkua suojelemalla suojellaan siis koko jokiympäristön biologista monimuotoisuutta.
Väitöskirjassaan Heini Hyvärinen tutkii raakun sietorajoja jokipohjan liettymiselle, happikadolle, happamuudelle ja raskasmetalleille.
– Tuntemalla nämä sietorajat voidaan paremmin ymmärtää, minkälainen ihmisen toiminta uhkaa raakkua. Kokeellisesti todennetuilla sietorajoilla on mahdollisuus vaikuttaa maa- ja metsätalouden sekä turve- ja kaivosteollisuuden ympäristölupien säätelyyn. Mahdollisia haitallisia päästöjä vähentämällä voidaan suojella koko ekosysteemin puhdasta luonnontilaa.
Hyvärinen toteaa, että monet Etelä-Suomen raakkupopulaatiot koostuvat vain aikuisista yksilöistä, sillä raakun lisääntyminen on estynyt isäntäkalan puutteen tai ympäristökuormituksen vuoksi.
– Jotta poikasten istutukset kotijokeen onnistuvat, on tärkeää tuntea olosuhteet, joissa raakun poikaset menestyvät. Tällöin poikaset voidaan sijoittaa elinympäristöihin, joissa niiden elinehdot täyttyvät tai ympäristöä voidaan muokata raakun vaatimusten mukaiseksi.
Heini Hyvärinen nimeää tutkimuksessaan erityishaasteeksi raakunpoikasten pienen koon.
– Alle vuoden ikäiset raakunpoikaset ovat hyvin pieniä – niiden kuoren pituus on alle millin. Poikasvaiheen alussa (isäntäkalasta irrottautumisen jälkeen) ne ovat niin pieniä, että niitä on vaikea erottaa paljaalla silmällä. Pieniä ja herkkiä poikasia on kuitenkin oppinut käsittelemään varoen.
Emil Aaltosen Säätiön myöntämällä rahoituksella on ollut valtavan myönteinen merkitys Hyvärisen tutkimustyön edistymiselle.
– Vuoden mittainen työskentelyapuraha mahdollistaa sen, että voi keskittyä tutkimukseen pitkän yhtenäisen jakson ajan.
Odotan tutkimukselta sitä, että voisin osallistua konkreettisella tavalla raakun suojeluun, Hyvärinen toteaa.
– Toivon, että tutkimustulokseni lisäävät ymmärrystä raakun poikasten elinympäristövaatimuksista myös kansainvälisellä tasolla ja että ne edistävät raakun suojelua myös muualla maailmassa.
Heini Hyvärisen mielestä tutkijana työskentely on ollut itsenäistä ja hän on voinut vaikuttaa paljon työnsä sisältöön.
– Työhön kuuluu monipuolisesti erilaisia osa-alueita kokeiden suunnittelusta ja toteuttamisesta artikkelien lukemiseen ja kirjoittamiseen. Tämän vuoksi työskentelyä oli suhteellisen helppoa sopeuttaa korona-aikaan – silloin, kun rajoitukset estivät pääsyn laboratorioon, oli mahdollista opiskella, kirjoittaa julkaisukäsikirjoituksia ja suunnitella tulevia kokeita kotona. Korona-ajan tuomat muutokset aikatauluun ja menetelmien kehittämiseen liittyvät haasteet ovat opettaneet luottamaan, että työtä on mahdollista sopeuttaa yllättäviinkin tilanteisiin ja oma mieli kyllä joustaa ja sopeutuu uuden äärellä.