Kuka saa sanoa, keitä me olemme?

Eduskunnassa lainataan Tuntematonta sotilasta. Someväittelyissä vedotaan Raamattuun. Kun joku haluaa määritellä, keitä ”me” oikeastaan olemme ja miten ”meidän” tulisi toimia, tartutaan arvovaltaiseen tekstiin.

Mutta mistä teksti saa arvovaltansa? Kuka päättää, mikä on pyhää?

Helsingin yliopiston tutkija, teologian tohtori Katja Kujanpää etsii vastauksia ajalta, jolloin kaikki oli vielä auki. Kujanpään johtama, Emil Aaltosen Säätiön rahoittama hanke tarkastelee arvovallan ja ryhmäidentiteetin rakentamisen suhdetta varhaiskristillisissä teksteissä noin vuosilta 100–220 jälkeen ajanlaskun alun. Tuolloin Raamattua ei vielä tuntemassamme muodossa ollut olemassa.

Apostoli, joka muokkasi pyhiä sanoja

Kujanpään tutkimuspolku alkoi väitöskirjasta ja hämmentävästä havainnosta: apostoli Paavali muokkasi lainaamiensa pyhien kirjoitusten sanamuotoa suunnilleen joka toisessa tapauksessa. Silti hän kutsui näitä tekstejä pyhiksi ja pyrki vahvistamaan niiden arvovaltaa lukijoidensa silmissä.

”Vaikutti siltä, että Paavalin näkökulmasta tekstin arvovalta ei edellyttänyt tarkan sanamuodon säilyttämistä”, Kujanpää kertoo. ”Tämä herätti koko joukon kysymyksiä: miten varhaiset kristityt ymmärsivät pyhien kirjoitusten arvovallan? Mihin se perustui?”

Nykyihmisen voi olla vaikea hahmottaa maailmaa, jossa Raamattua ei ole. Ajatus kaanonista, tietyt kirjat sisältävänä suljettuna kokoelmana, alkoi yleistyä kristittyjen parissa vasta 200-luvulta alkaen. Sitä ennen arvovallasta käytiin jatkuvaa neuvottelua. Kirjoittajat vahvistivat, vähensivät ja muokkasivat tekstien arvovaltaa erilaisin strategioin, ja he olivat toisinaan vahvasti eri linjoilla.

Kreikkaa, hepreaa ja identiteettitaistelua

Kujanpään työpäivä alkaa antiikin tekstien tarkasta lähiluvusta. Tekstit on kirjoitettu pääosin kreikaksi, mutta hepreaa ja latinaa tarvitaan lähes päivittäin. Joskus on kaivettava esiin digitoitu käsikirjoitus ja tarkistettava korkealaatuisesta kuvasta, mitä tekstissä todella lukee ja miten sitä on kenties pyritty korjaamaan myöhemmin.

”Tutkimus on eräänlaista keskustelua, jossa ovat mukana aiemmat tutkijat”, Kujanpää kuvailee. Tutkimuskirjallisuutta luetaan englanniksi, saksaksi ja ranskaksi, ja kielirajat tuottavat toisinaan yllättäviä saarekkeita: saksankielisen tutkimuksen konsensus ei välttämättä pädekään englanninkielisessä maailmassa.

Menetelmällisesti hanke yhdistää lähdetekstien syvällisen lähiluvun ja tekstintutkimuksen klassiset menetelmät sosiaalipsykologiseen tutkimukseen johtajuudesta ja sosiaalisen identiteetin muodostamisesta. Yhdistelmä avaa uuden näkökulman: varhaiset kristityt kirjoittajat eivät vain kommentoineet tekstejä vaan pyrkivät aktiivisesti muokkaamaan ryhmänsä identiteettiä. He kuvasivat, mistä ”meissä” pohjimmiltaan on kysymys. Mitkä arvot ja normit määrittävät ”meitä”?

Kujanpään tutkimusryhmässä työskentelee postdoc-tutkija, teologian tohtori Heikki Hietanen, joka tuo hankkeeseen täydentävää osaamista muun muassa postkolonialistisesta tutkimusotteesta sekä esimerkillisten menneisyyden hahmojen käytöstä identiteetin rakentamisessa.

Väärinkäsitys, joka elää sitkeästi

Vaikka tutkijat tietävät, ettei ensimmäisillä vuosisadoilla ollut Raamattua nykymuodossaan, varhaisia lähteitä lähestytään yhä usein myöhempien kategorioiden kautta. Sana ”arvovaltainen” on vain korvannut sanan ”kanoninen”, eikä syvempää ymmärrystä ensimmäisten vuosisatojen arvovaltakeskustelun erilaisesta luonteesta ole muodostunut.

”On esimerkiksi yleistä olettaa, että tekstin arvovalta tarkoittaisi itsestään selvästi sitä, ettei sen sanamuotoa voi muuttaa”, Kujanpää huomauttaa. Myöskään pyhyys ja jumalallinen innoitus eivät ole sama asia kuin arvovalta. Ne ovat vain yksittäisiä esimerkkejä arvovallan mahdollisista perusteista.

Antiikin peili omalle ajallemme

Jos hanke onnistuu täydellisesti, syntyy uusi teoreettinen viitekehys tekstien arvovallan tutkimiseksi. Käsitteet ja mallit palvelevat tutkijoita raamatuntutkimuksen lisäksi kirjallisuustieteen, klassisen filologian, historian, filosofian ja islamin tutkimuksen aloilla.

Mutta tuloksilla on merkitystä myös tutkimusmaailman ulkopuolella. Kun ymmärrämme, miten arvovaltaiset tekstit ovat kautta historian palvelleet ryhmäidentiteetin rakentamista, ymmärrämme paremmin myös omaa aikaamme. Pyrkimyksiä sanoittaa, mitä on olla ”aidosti suomalainen” tai ”tosi kristitty”.

”Tekstien arvovalta kytkeytyy suoraan ryhmien väliseen identiteettitaistoon ja valtaan”, Kujanpää tiivistää. ”Antiikin maailma ja siellä eläneet varhaiset kristityt eivät tässä suhteessa poikenneet omasta ajastamme.”

Rahoitus oikeaan aikaan

Emil Aaltosen Säätiön rahoitus tuli Kujanpäälle juuri oikeaan aikaan, määräaikaisen työsuhteen lähestyessä loppuaan. Se mahdollisti täyspäiväisen tutkimustyön jatkamisen ja oman tutkimusryhmän perustamisen. 

Viikonloppuisin on silti lupa jättää näyttöpääte ja lähteä merelle. Meloessa tuuli puhaltaa rahoitushuolet ja stressin pois.

Katja Kujanpää on teologian tohtori ja Uuden testamentin sekä varhaiskristillisyyden dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on erikoistunut antiikin tekstien tutkimukseen, erityisesti siihen, miten varhaiset kristityt kirjoittajat loivat arvovaltaa ja muokkasivat yhteisöjensä identiteettiä ennen kristillisen Raamatun muotoutumista. Emil Aaltosen Säätiön apuraha mahdollisti oman tutkimusryhmän perustamisen ja uuden teoreettisen viitekehyksen kehittämisen tekstien arvovallan tarkasteluun.