Teppo Jakonen kelaa videotallenteen taaksepäin. Viiden sekunnin pätkässä paljastuu, miten ihmiset rakentavat yhteistä ymmärrystä koneen kanssa. Jyväskylän yliopiston tutkija analysoi vuorovaikutusta selvittääkseen, voiko tekoäly opettaa kohtaamaan toisia ihmisiä.
Katse hakeutuu vasemmalle. Ele pysähtyy. Viiden sekunnin videossa piilee vastaus.
Teppo Jakonen kelaa videotallenteen taaksepäin. Kolmas kerta. Kaksi opiskelijaa keskustelee englanniksi virtuaalihahmon kanssa. Tässä hetkessä tapahtuu jotain, mikä paljastaa vuorovaikutuksen rakenteen: pieni ele, katseen siirtymä, äänensävyn muutos.
”Kun havaitsee sellaisen käytänteen, johon ei aiemmin ollut kiinnittänyt huomiota mutta jolla on merkitystä osallistujille – silloin tapahtuu oivallus.”
Jyväskylän yliopistossa työskentelevä Jakonen tutkii sosiaalista vuorovaikutusta ja kielen oppimista. Hänen työnsä perustuu keskustelunanalyyttiseen traditioon: miten ihmiset ottavat puheenvuoroja, korjaavat väärinymmärryksiä, rakentavat yhteistä ymmärrystä.
Emil Aaltosen Säätiön kolmivuotinen projektiapuraha mahdollistaa tutkimusryhmän työn. Hanke tarkastelee, millä reunaehdoilla tekoäly ja virtuaalihahmot tukevat viestintätaitojen oppimista.
Jakonen analysoi videotallenteita sekunnin tarkkuudella. Hän merkitsee ylös tauot, päällekkäispuhumiset, intonaation muutokset. Hän hidastaa videon neljäsosanopeuteen ja katsoo saman kohdan kymmenen kertaa. Näin tulevat näkyviin mikroilmiöt, joita normaalinopeudella ei havaitse.
”Vuorovaikutustutkimusta saatetaan pitää liian yksityiskohtaisena ja vaikeasti yleistettävänä. Olen täysin eri mieltä. Vertauskuvallisesti hiekanjyvän tarkastelu voi auttaa ymmärtämään maailmaa – kunhan muistaa pitää mielessä pienen ja suuren kuvan suhteen.”
Jakosen työpäivät vaihtelevat. Aineiston kerääminen. Artikkelien kirjoittaminen. Väitöskirjatutkijoiden ohjaus. Toimitustyö aikakauslehdessä.
”Välillä tuntuu, että ilmassa on liian monta palloa”, hän myöntää. ”Mutta pidän juuri siitä vaihtelusta.”
Tutkimuksen hedelmällisin vaihe alkaa, kun Jakonen kerää uutta videoaineistoa kentällä. ”Silloin uusia tutkimusideoita pulpahtaa mieleen jatkuvalla syötöllä.” Hän näkee aineistossa käytänteitä, joita hän ei ollut suunnitellut etsivänsä.
Nykyajan vuorovaikutustilanteissa ihmiset käyttävät älypuhelimia tai tietokoneita samanaikaisesti. Opiskelija vilkaisee ruudulta jotain ja muuttaa käyttäytymistään. Toinen reagoi, vaikka ei näe, mitä ruudulla lukee.
”Videoaineistoissa näkyvien ihmisten toimintaa on hankala ymmärtää, ellei videolta näe, mitä he tarkastelevat tietokoneen ruudulta”, Jakonen kuvaa.
Siksi hän suunnittelee aineistonkeruun huolellisesti: hän testaa kamerat etukäteen, tallentaa sekä osallistujien vuorovaikutuksen että ruudunnäytön, varmistaa äänenlaadun. Teknologia on sekä tutkimuksen kohde että työväline.
Jakonen noudattaa eettisiä periaatteita koko prosessin ajan. Osallistujat antavat tietoon perustuvan suostumuksen ja ymmärtävät, miten aineistoa käytetään. He voivat milloin tahansa perua suostumuksensa. Jakonen anonymisoi tallenteet ja säilyttää ne turvallisesti yliopiston palvelimilla. EU:n tietosuoja-asetus GDPR on tiukentanut vaatimuksia viime vuosina. ”On hyvä, että henkilötietoihin liittyvistä kysymyksistä ollaan nykyään tietoisempia.”
Mutta eettisyys ei pääty teknisiin kysymyksiin. Jakonen puntaroi jokaista analyysivalintaansa. Mitä hän nostaa esiin? Miten hän tulkitsee osallistujien toimintaa? Voisiko jokin valinta loukata osallistujaa, vaikka tämä ei olisi tunnistettavissa? ”Joudun puntaroimaan aineistojani ja analyysivalintojani herkällä otteella koko prosessin ajan.” Hän välttää tulkintoja, jotka leimaavat osallistujia. Hän keskittyy vuorovaikutuksen rakenteisiin, ei yksilöiden persoonallisuuksiin.
Tekoälyä otetaan käyttöön koulutuksessa kiihtyvällä tahdilla. Chatbotit vastaavat kysymyksiin. Virtuaaliset hahmot harjoituttavat kielitaitoa. Algoritmit arvioivat oppimista ja antavat palautetta.
Miten tämä muuttaa oppijoiden välistä vuorovaikutusta ja oppimisen luonnetta, kun kone tulee mukaan? Jakosen hanke pureutuu tähän kysymykseen: mitä tapahtuu viestinnän rakenteille, kun harjoituskumppani ei ole ihminen vaan tekoäly? Vastaus auttaa ymmärtämään, milloin ja miten teknologia voi tukea viestintätaitojen oppimista.
Jakonen törmää työssään usein koulukuntien välisiin eroihin. Eri tiedekunnat uskovat ”oikeaan” tutkimukseen eri tavoin. Hänen tutkimusotteensa on vahvasti aineistolähtöinen, mikä tarkoittaa elämistä epävarmuuden kanssa.
Tutkimussuunnitelmaa kirjoittaessa ei voi ennustaa tarkkoja tuloksia tai fokusalueita. ”Aineisto johdattaa”, hän kuvailee. Epävarmuudesta huolimatta tutkimus tuottaa merkityksellistä tietoa.
Jakonen on yhteydessä käytännön toimijoihin ja sidosryhmiin. Opettajat, kouluttajat ja ohjelmankehittäjät voivat hyödyntää tutkimustuloksia omassa työssään. Hän keskustelee heidän kanssaan ja kuulee, mitkä kysymykset heitä askarruttavat.
Emil Aaltosen Säätiön apuraha merkitsee Jakoselle mahdollisuutta työskennellä kolmen vuoden ajan aiheen parissa yhdessä tiimin kanssa. ”Se kertoo, että tällä tutkimuksella on merkitystä myös muille, mikä auttaa ponnistelemaan. Joukossa on voimaa. Yhdessä tekemällä saamme aikaan paljon enemmän kuin omin voimin.”
Tutkimisessa parasta on oivaltaminen. Oivallukset liittyvät teorioihin, olemassa olevan tiedon uudelleenjäsentämiseen, tutkimuksen aukkokohtiin. ”Tutkimuksen teko on oppimista. Siinä on mahdollisuus selvittää itselleen tärkeitä asioita, joista on apua myös muille.”
Vaimolta Jakonen sai ensimmäisen esimerkin tutkijan työn mielekkyydestä. Sama ajattelutapa näkyy nyt sekä tutkimuksessa että vapaa-ajalla: miten ymmärrän tämän ilmiön, mistä löydän luotettavan tiedon, miten ratkaisen tämän ongelman? Se, millä hän purkaa vuorovaikutusta videotallenteista, auttaa myös vanhan talon remontissa tai siiderinvalmistuksessa puutarhassa kasvavista omenoista.
Matka on vielä alussa. Tutkimusaineisto johdattaa pohtimaan yhä syvemmin, mitä ihmisen ja koneen yhteistyö on ja millaisia kielellisiä, yhteiskunnallisia ja eettisiä kysymyksiä siihen liittyy.
Teppo Jakonen työskentelee Jyväskylän yliopistossa ja tutkii sosiaalista vuorovaikutusta ja kielen oppimista. Hänen tutkimuksensa liikkuu kielitieteen, vuorovaikutustutkimuksen, kasvatustieteen ja teknologiatutkimuksen rajapinnalla. Emil Aaltosen Säätiön projektiapurahalla toteutettavassa hankkeessa tarkastellaan, miten tekoäly ja virtuaalihahmot voivat tukea viestintätaitojen oppimista. Jakosen tutkimusote perustuu videotallennettujen vuorovaikutustilanteiden yksityiskohtaiseen analyysiin. Tutkimuksen ohella hän opettaa yliopistolla, ohjaa väitöskirjatutkijoita ja tekee tieteellistä toimitustyötä.
Hyvinvoinnin kasvua –
luovaa tieteellistä tutkimusta tukemalla
© Emil Aaltosen Säätiö 2025