Emil Aaltosen Säätiön hallitus on jakanut vuonna 2025 kaikkiaan 215 henkilökohtaista työskentely-, kannustus- ja kohdeapurahaa yhteensä 4 494 934 €, joista Teollisen kulttuurin tutkimusrahastosta kolme apurahaa yhteensä 59 450 €. Lisäksi hallitus on myöntänyt kahdelletoista tutkimusryhmälle 200 000 euron rahoituksen, yhteensä 2,4 miljoonaa euroa.
kpl
kpl
kpl
milj. €
Hallitus myönsi nuoren tutkijan apurahan 82 tutkijalle yhteensä 2 845 000 €. Apurahan tarkoitus on mahdollistaa vuoden tutkimustyö muusta työstä vapaana. Apuraha on suuruudeltaan 34 000 € (väitelleille tutkijoille 37 000 €). Työskentelyyn tarkoitettu osuus on vähintään 25 000 €. Loput apurahasta 9 000 € (väitelleille tutkijoille 12 000 €) voi käyttää tutkimuksesta aiheutuviin kuluihin.
Osavuotisia työskentelyapurahoja 4–10 kuukauden työskentelyyn myönnettiin 61 tutkijalle yhteensä 1 059 145 €. Osavuotiseen työskentelyapurahaan kuuluu kulumääräraha 150 € / kk (väitelleille tutkijoille 175 € / kk), jonka apurahansaaja voi käyttää tutkimuksesta aiheutuviin kuluihin.
Kannustusapurahoja (5 000 €) myönnettiin 27 tutkijalle, yhteensä 135 000 € tutkimustyönsä edistämiseen.
Kohdeapurahoja suuruudeltaan 200 – 5 000 € myönnettiin 41 tutkijalle tutkimuksesta aiheutuviin kuluihin, yhteensä 119 849 €.
Emil Aaltosen Säätiössä toimii myös Teollisen kulttuurin tutkimusrahasto. Rahastosta myönnettiin kolme kannustusapurahaa, yhteensä 15 000 € sekä yksi kohdeapuraha 5 000 €.
Emil Aaltosen Säätiölle lähetettiin tänä vuonna 348 projektiapurahoja koskevaa hakemusta. Niiden pohjalta hallitus on myöntänyt yhdeksälle tutkimusryhmälle 200 000 € rahoituksen, yhteensä 1,8 miljoonaa €.
Matematiikka - Tilastotiede - Tietojenkäsittely ja informaatiotieteet - Fysiikka - Avaruustieteet ja tähtitiede - Kemia - Geotieteet - Ympäristötiede - Ekologia, evoluutiobiologia - Biokemia, solu- ja molekyylibiologia - Kasvibiologia, mikrobiologia, virologia - Genetiikka, kehitysbiologia, fysiologia - Muut luonnontieteet - Arkkitehtuuri - Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka - Sähkö-, automaatio- ja tietoliikennetekniikka, elektroniikka - Kone- ja valmistustekniikka - Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka - Materiaalitekniikka - Lääketieteen tekniikka - Ympäristötekniikka - Ympäristön bioteknologia - Teollinen bioteknologia - Nanoteknologia - Muu tekniikka - Biolääketieteet - Neurotieteet - Yleislääketiede, sisätaudit ja muut kliiniset lääketieteet - Syöpätaudit - Naisten- ja lastentaudit - Neurologia ja psykiatria - Korva-, nenä- ja kurkkutaudit, silmätaudit - Kirurgia, anestesiologia, tehohoito, radiologia - Hammaslääketieteet - Terveystiede - Kansanterveystiede, ympäristö ja työterveys - Liikuntatiede - Hoitotiede - Farmasia - Lääketieteen bioteknologia - Oikeuslääketiede ja muut lääketieteet - Maataloustiede - Metsätiede - Kotieläintiede, maitotaloustiede - Eläinlääketiede - Maatalouden bioteknologia - Muut maataloustieteet - Kansantaloustiede - Liiketaloustiede - Oikeustiede - Sosiologia - Sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikka - Psykologia - Kasvatustieteet - Valtio-oppi, hallintotiede - Media- ja viestintätieteet - Yhteiskuntamaantiede, talousmaantiede - Muut yhteiskuntatieteet - Filosofia - Kielitieteet - Kirjallisuuden tutkimus - Teatterin, tanssin, musiikin ja muiden esittävien taiteiden tutkimus - Kuvataiteen ja muotoilun tutkimus - Teologia - Historia ja arkeologia - Kulttuurien tutkimus - Historia ja arkeologia - Kulttuurien tutkimus -
Emil Aaltosen Säätiö on mukana säätiöiden ja rahastojen yhteisessä post doc -poolissa. Poolin kautta myönnetään apurahoja Suomesta ulkomaille lähteville tohtoreille. Haku järjestetään kaksi kertaa vuodessa: keväthaku 1.–31.1. ja syyshaku 15.8.–15.9.
© Emil Aaltosen Säätiö 2025