Hakuilmoitus 2026

5.1.2026

EMIL AALTOSEN SÄÄTIÖ sr

Apurahat 2026

Apurahat ovat haettavina 15.1.–15.2.2026 välisenä aikana suomenkielisten tutkijoiden luovan tieteellisen työn tukemiseen. Haku koskee kaikkia tieteenaloja. Säätiö tulee haun perusteella myöntämään apurahoja yhteensä noin seitsemän miljoonaa euroa.

Apurahojen hakijana voi olla yksityinen tutkija. Erityisesti pyritään tukemaan väitöskirjatyötä tekeviä tutkijoita ja vastavalmistuneita tohtoreita heidän jatkotutkimustyössään. Apurahavaihtoehtoja ovat kokovuotiset työskentelyapurahat (12 kuukaudeksi väitöskirjatutkimukseen 34 000 € ja post doc -tutkimukseen 37 000 € /40 000 €), osavuotiset työskentelyapurahat (4–10 kuukaudeksi 9 700–29 300 €), kannustusapurahat (5 000 €) ja kohdeapurahat (enintään 5 000 €).

Kolmivuotisten projektiapurahojen (225 000 €) tarkoituksena on tukea itsenäisen uransa alkuvaiheissa ja omaa tutkimusryhmää perustamassa olevia tutkijoita, joiden väitöksestä on kulunut 4-15 vuotta (mahdolliset urakatkokset huomioiden).

Haettavina ovat myös säätiöön kuuluvan Teollisen kulttuurin tutkimusrahaston kokovuotiset työskentelyapurahat, osavuotiset työskentelyapurahat sekä kannustus- ja kohdeapurahat. Rahaston tarkoituksena on edistää teolliseen kulttuuriin eri näkökulmista kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta sekä tehdä tunnetuksi teollisen kehityksen ja muutoksen ulottuvuuksia ja niihin mahdollisesti liittyviä ongelmia ja haasteita. Tutkijoiden lisäksi myös yhteisöjen on mahdollista hakea kohdeapurahaa Teollisen kulttuurin tutkimusrahastosta, jos tutkimus aihepiirinsä puolesta soveltuu rahoitettavaksi tästä rahastosta.

Apurahahakemukset liitteineen toimitetaan verkkopalvelun kautta. Mahdolliset lausunnot jätetään erillisen sähköisen lausuntojärjestelmän kautta 20.2.2026 mennessä. Tarkemmat tiedot haettavista apurahoista, sähköinen hakemuslomake ja hakuohjeet sekä lausuntojärjestelmä löytyvät täältä.

Tarvittaessa lisätietoja saa säätiön toimistosta: apurahat@emilaaltonen.fi tai (03) 222 0401.

Emil Aaltosen Säätiö sr:n hallitus

Hyvinvoinnin kasvua –
luovaa tieteellistä tutkimusta tukemalla

© Emil Aaltosen Säätiö 2025